Supersaippuaa

Wikipedia on viihdyttävä sivusto. Tässä eräänä iltana sitä selaillessani päädyin Jeesuksesta Teräsmieheen (älä kysy miksi). Uppouduin tähän aiemmin lähes tuntemattomaan maailmaan moniksi tunneiksi.

Ainoat tuon genren kokemukseni ovat olleet joskus 90-luvulla luetut Mustanaamiot ja Tarzanit. Siis, Mustanaamiohan on vain se vaeltava aave, joka ei kuole koskaan. Ja Tarzan puolestaan puolustaa viidakkoa liaaneissa liidelleen.

Teräsmies on aina ollut mielestäni kovin liian puhtoinen hahmo. Kaikkihan toki muistavat, että hänen ainoa heikko kohtansa on kryptoniitti, tuo vieraalta planeetalta ilmaantunut aine. Mutta ainakaan allekirjoittaneella ei ollut harmainta hajuakaan, että kryptoniittia on kolmenlaista: vihreää, kultaista ja punaista. Ensimmäinen on jo klassikoksi muodostunut eli sen vaikutus heikentää Teräsmiestä. Kultainen puolestaan vie voimat kokonaan. Punainen puolestaan saa odottamattomia vaikutuksia Teräsmiehen psyykeen ja supervoimiin.

Jos Teräsmiehestä puhutaan lisää, pomppaa hänen vihollisjoukostaan esiin hahmo nimeltä Mxyzptlk (tiedän kyllä, yrität lausua sitä ääneen). Kyseinen tyyppi on tietenkin taikuri viidennestä ulottuvuudesta, ei suoranaisesti ilkeä heppu, hän nyt vain haluaa kiusata Teräsmiestä. Ikiviisas Wikipedia tietää kertoa, että tällä hahmolla on kyky vaikuttaa lähes mihin tahansa ja saattaa olla, että hänen voimiensa rajat ovat vain käsikirjoittajien mielikuvituksessa.

Yksi asia on mainittava tästä teräksenkovuisesta supersankarista. Hänellä on nimittäin toinenkin hyvin mielenkiintoinen vihollinen. Se on Ultramies, käänteisuniversumissa asuva Teräsmiehen paha kaksoisolento. Eli käytännössä Teräsmies on niinkin kova, että häntä vastaan universumikin pitää kääntää. Jos tuossa vaiheessa olisin superrikollinen, luovuttaisin varmasti moisen voiman edessä.

Peter Parker on kaikkien nörttipoikien sankari. Suuri kansa tuntee hänet nimiltä Hämähäkkimies. Tämän toki tiesin, mutta sen sijaan en todellakaan tiennyt, että Hämis on kerran jo kuollut. Tämä tapahtui ilkeää Morlunia vastaan taistellessa. Maailman onneksi hänet kuitenkin herätettiin henkiin, mutta hän syntyi uudestaan koska hänen voimansa eivät tulleet radioaktiivisesta hämähäkistä vaan kosmisesta hämähäkistä.

Hämähäkkimiehen vihollisia on niin monia, että valitettavasti puutun tässä vain murto-osaan. Koska Hämis on niin kova, pitää esimerkiksi Vihreitä Menninkäisiä olla kokonaista kolme kappaletta. Myös Hämähäkkimiehellä on syytä olla klooninsa ja pahat kaksoisolentonsa. Esimerksiksi Hämähäkkimiehen klooni Kaine tappoi pahamaineiden Tohtori Mustekalan. Pahaksi onneksi hänet herätettiin henkiin ninjakultti Käden toimesta.

Kovin onneton tapaus on Daredevil. Ei yksinään riitä, että hän sokeutui. Mutta julma kohtalo laittoi hänet pelastamaan rekan alle jäävää sokeaa miestä ja samalla kuormasta roiskahti hänen silmiinsä radioaktiivista ainetta. Onneksi sentään hänen muista aisteistaan tuli yli-inhimillisen teräviä.

Kaiken tämän saippuaoopperan jälkeen löytyi voittaja. Tämä on nimittäin Ryhmä-X. Koko saagassa nähdään tietenkin tavanomaiset ihmissuhdekiemurat, voimien menetykset ja takaisinsaannit, loikkiminen hyviksien ja pahiksien välillä sekä henkiinherättämiset toisilla planeetoilla. Esimerkiksi Aurinkotuli–nimiselle mutantille kävi niin onnettomasti, että Rogue vei aluksi hänen voimansa kokonaan. Sen jälkeen tämä Japanin suojelija menettää vieläpä jalkansa ja masentuu moisen seikan vuoksi. Oh ja voi kuinka julma elämä osaa ollakaan!

Ehdottomasti paras hahmo on kuitenkin Jean Grey. Pikaisen laskentaoperaation tuloksena tämä telekineetikko on kuollut ainakin kolme kertaa ja herännyt henkiin kahdesti, toisinaan pahana Feeniks-hahmona ja toisinaan omana itsenään. Ja mitä draamaan tähänkään soppaan mahtuukaan.

Esimerkiksi eräänkin kerran Feeniks joutui Mesmeron hypnotisoimaksi (älkää kyselkö, kuka se on, sillä en todellakaan tiedä, mutta taitaa olla eri ilkeä jamppa). Feeniksin ollessa poissa tieltä Mesmero hypnotisoi yksi kerrallaan muut Ryhmä-X:n jäsenet sirkuspelleiksi. Pedon vapautettua heidät Magneto vangitsi heidät vuorostaan. Feeniks-voimiensa ansiosta Grey sai pelastettua Pedon Magneton tukikohdan räjähdettyä. Jean luuli Kykloopin ja muiden kuolleen ja ihastui Jason Wyngarde -nimiseen herrasmieheen. Wyngarde kuitenkin paljastui Ryhmä-X:n vanhaksi viholliseksi Aivoksi ja sai Greyn uskomaan, että tämä oli Helvetintulen Klubin Musta Kuningatar.

Kaiken tämän informaatiotulvan jälkeen en enää ihmettele, miksi supersankareista tehdään jatkuvalla syötöllä leffoja. Tuollaiselle saippualle kalpenevat mennen tullen niin Salkkarit kuin Kaunaritkin.

Oodi optimistisuudelle

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Todellako? Ainakin kovasti toivoisin, että asia olisi niin. Että alkuvuoden synkistä talousennusteista huolimatta ihmiset jaksaisivat nähdä pilvien hopeareunukset. Pelkäänpä pahoin, ettei se tässä synkässä ja pimeässä maassa ole mahdollista…

Reilut 25 vuotta sitten syntyi tähän maahan harvinaisen optimistinen olio. Ulkonäöltään hän muistutti muita ihmisiä, joskin oli tavanomaista tummempi. Optimistisella oliolla oli omat murheensa pitkin ikäänsä, mutta jostain käsittämättömästä syystä hän päätti nähdä asioissa hyvät puolet. Hän halusi niin kovin uskoa hyvään ja siihen, että kaikki lopulta kääntyy parhain päin.

Vuosien myötä hän huomasi, että Suomi-nimisessä pikkumaassa positiivinen ajattelu on pahasta, toisinaan sitä pidetään jopa suorastaan rikoksena. Jostain kumman syystä useammat maan asukkaat halusivat valittaa pikkuasioista. Milloin sataa, on liian märkää. Milloin aurinko paistaa, on liian kuumaa ja kuivaa. Milloin sitten on jotain näiden väliltä, onko silloin liian sopivaa?

Tämä optimistinen olento on saanut kotikasvatuksenaan hyvät tavat. Esimerkiksi bussikuskia pitää hieman synkempänäkin päivänä jaksaa tervehtiä hymyillen. Tosin vastausta siihen ei täällä pääkaupunkiseudun yrmyjen joukossa useinkaan saa. Siitä huolimatta olio jaksaa aina toistaa itseään. Häntähän ei näet niin helposti saa lannistumaan.

Tokihan sen on ikävää, kun ei ole rahaa tehdä kaikkea mahdollista, mutta mikä estää iloitsemasta siitä vähästä, jonka saa. Toki optimistisella olennolla on ikävät päivänsä. Tähän ikään mennessä hän kuitenkin on oppinut, että huominen päivä koittaa väistämättä, ja parempi on olo, jos jaksaa hieman hymyillä. Vähintään nauraa itselleen, kun tekee jotain noloa tai herättää pahennusta kanssaihmisisssään.

Joskus nuorempana optimistinen olio häpesi käytöstään. Hän hiljeni, kun ihmiset valittivat ja valittivat. Ja jos hän joskus erehtyi sanomaan eriävän, positiivisemman näkökannan valitukseen, sai hän vastaukseksi tylyn tyrmäyksen. Silloin olio vaikeni.

Mutta hän ei enää välitä toisista onnettomista, masentuneista ja valittajista. Hän ei heitä missään nimessä tyrmää, usein jopa ymmärtää heitä. Mutta omassa elämässään vuosien varrella itsensä tuntemaan oppinut optimistinen olio on päättänyt nähdä asiat positiivisesti.

Senpä vuoksi lupaan pyhästi vuonna 2009 olla entistä enemmän oma optimistinen, empaattinen ja innokas itseni.
Optimistisempaa Uutta Vuotta! 